Neteller

Britannialainen nettilompakko, joka perustettiin vuonna 1999. Pitkän historiansa aikana se on onnistunut kipuamaan suosituimpien ja puhutuimpien palveluiden joukkoon. Paysafe osti 2015 koko Skrill Groupin, nousten samalla Euroopan ehdottomasti suurimmaksi maksupalveluksi. Koko tuo sille luotettavuutta, jota monilla uudemmilla palveluilla ei vielä ole.

Palvelun tarjoamien 15 kielen joukkoon ei ikävä kyllä kuulu suomi, mutta tämän ei pitäisi olla ongelma jos ruotsi tai englanti kuuluu repertuaariin. Liittyminen on huomattavasti helpompaa kuin vaikkapa pankkitilin luominen ja palvelu toimiikin aika lailla pankkitilin tavoin. Rahat voi milloin vain siirtää palvelusta haluamalleen tilille, mutta se myös hyväksytään suoraan maksuihin monissa paikoissa.

Netelleriltä on mahdollista saada oma Net+ -kortti, johon voi ladata prepaid-kortin tavoin rahaa ja jota voi käyttää vaikkapa rahapelipalveluissa maksamiseen. Tämä onkin noussut Netellerillä suureen asemaan, mikä on aiheuttanut jonkin verran kränää monien uhkapeleistään tiukkojen valtioiden kanssa. Suomen valtio ei kuitenkaan ole ainakaan vielä käytännöstä harmistunut.

Yksinkertaisuus on raha-asioissa valttia, ja siinä Neteller onkin kunnostautunut. Mitään ylimääräistä ei palvelusta juuri löydy, vaan parhaimmillaa homma on helpompaa kuin kortilla maksaminen. Maksuissa ei juuri esiinny viivettä, ellei kyseessä ole jonkinlainen käyttökatko. Ongelmat ovat kuitenkin olleet melko harvinaisia jopa pankkeihin verrattuna.

Asiakaspalvelun puolesta Neteller ei juuri ruusuja ole kerännyt. Jonot ovat usein surullisen pitkiä eikä palvelu juuri tiedota ongelmistaan. Turhautunutta kritiikkiä voi lukea sivukaupalla, mutta tämä pitää toisaalta paikkansa melkein missä tahansa palvelussa jossa pyörii ihmisten rahaa. Ongelmien sattuessa tilanteet ovat usein hyvin ikäviä, mutta ne ratkeavat lähes poikkeuksetta ajan kanssa. Pahimman voi toki välttää siten, ettei käytä välttämättömiä rahojaan palvelun kautta.

Netellerin toinen huono puoli verrattuna perinteisiin pankkipalveluihin on se, ettei se pysty tarjoamaan vastaavaa turvaa käyttäjälle. Jos satut lankeamaan huijaukseen tai tietosi varastetaan, rahojen saaminen takaisin on huomattavasti monimutkaisempaa ja epävarmempaa kuin esimerkiksi korttisiirtojen peruminen ja kortin kuolettaminen pankissa.

Tästä syystä on tärkeää olla huolellinen tietoturvan kanssa Netelleriä käytettäessä.
Ennen tallettamista Neteller-tilille kannattaa perehtyä tarkkaan erilaisiin maksutapoihin. Sivuston veloittama maksukomissio vaihtelee 1% – 8% välillä, joten maksutavalla on valtava merkitys. Esimerkiksi Visalla maksu on 1.9 – 4.95% välillä ja Nordean pankkisiirrolla tasan 2%

Itse Net+ -kortti maksaa vain kerran veloitettavan 10 euron käsittelymaksun, mutta automaatista nostettaessa siihen lyödään päälle vielä 1.75% komissio nostetusta summasta. Hirveän aktiivisesti rahaa ei siis kannata nostella ainakaan suuremmista summista puhuttaessa. Tarkemman hinnaston voi milloin tahansa käydä vilkaisemassa Netellerin kotisivuilta.
Jos asiakaspalvelu toimisi rivakammin, ei palvelussa olisi juuri mitään moitittavaa. Itse palvelu yltää viiteen tähteen käytettävyydeltään. mutta Nettilompakko joutuu laskemaan pisteet neljään tähteen. Netelleriä voi hyvin suositella vaikkapa vapaa-ajan nettilompakoksi, mutta elämiseen tarkoitettu raha kannattaa edelleen pitää turvassa pankkitilillä.